Kertaus on opintojen äiti

Vaikka Ähtärissä lennetään ympäri vuoden, on hyvä välillä pysähtyä kertaamaan lentämisen perusasioita. Tällä kertaa aiheena oli matkalennot ja niihin liittyvä valmistautuminen. Illan aikana käytiin lävitse mm. säätietoja, lentopaikkojen tietoja, bulletiineja, operatiivistä lentosuunnitelmaa, painopistelaskelmaa ja lentosuunnitelman tekoa. Keskustelun yhteydessä kokeneemmat pilotit kertoivat omia kokemuksiaan ja kuppilatiimaa kertyi lentopäiväkirjaan jokaiselle osallistujalle.

Ähtärin ilmailijat toivottaa kaikille hyvää ja rauhallista joulua!

Lentopäivä Ähtärissä

Seija myrskyn laannuttua lauantai aamu valkeni pienessä pakkasessa tuulen tyynnyttyä. Auringon noustessa taivaanrannassa, ensimmäisenä paikalle tulleet kerholaiset laittoivat koneita lämmitykseen. Päivän aikana haettiin tuntumaa jään peittämään kiitotiehen ja nautittiin hienosta lentokelistä. Koulutuskaan ei ole keskeytynyt kesän loppuessa, vaan ilmassa kävi tuleva uusi oppilas kerhon lennonopettajan ohjauksessa.


Ähtärin ilmailupäivä 2013

Ähtärin ilmailupäivät vietettiin kolmannen kerran perinteisesti heinäkuun viimeisenä lauantaina. Sää oli suosiollinen ja ilmailupäivää vietettiin lämpimässä ja auringoisessa kelissä. Ensimmäiset vierailevat koneet saapuivat Ähtäriin aamupäivän aikana ja iltapäivästä kiitotien varteen oli parkkeerattu yli 20 konetta.


Päivän odotetuin vieras saapui aikataulun mukaisesti ja sai viimeistään hymyn kaikkien kasvoille. AN-2 löysi nopeasti paikkansa platalla ja pian ohjaamossa olikin uusi pilotin alku ottamassa kylmätyyppejä.



Päivien anti ei jäänyt pelkästään ilmojen rautakotkan varaan, vaan paikallaolijat pääsivät tutustumaan ilmailuharrastuksiin eri muodoissa. Päivän aikana nähtiin mm. laskuvarjohyppyä, varjoliitoa, radio-ohjattavia lentokoneita ja maassa pääsi tutustumaan eri konetyyppeihin.


Lue lisää

Ähtärin ilmailupäivä 27.7.2013

Ähtärin ilmailupäivät pidetään perinteisesti heinäkuun viimeisenä lauantaina. Tervetuloa tutustumaan ilmailun eri muotoihin Ähtärin Karhukankaan kevytlentopaikalle! Ilmailupäivien aikana kentällä on vieraillut kymmeniä koneita ympäri Suomea, maailman suurinta yksimoottorista lentokonetta myöten.

Lipunmyynti ja kuljetus paikoitusalueelta alkaa kello 11:00. Edestakainen kuljetus 2 €.

(Ajo-ohje lentokentälle)
(Tiedoksi omalla koneella saapuville)

Seuraava ultrakevyt verkkoteoriakurssi alkaa 3.6.2013

Lisätietoja koulutuksesta sähköpostitse osoitteesta info@ahtarinilmailijat.net tai puhelimitse lennonopettaja Juha Nortunen (050-3665847) tai Marko Saastamoiselta (044-518 6070).

Ilmoittautumiset alkavalle kurssille puhelimella Mika Ruutiainen, GSM 0500-865224 tai sähköpostilla osoitteseen ruutimi@gmail.com.

OH-U569 tonnikerhoon!

Ähtärin Ilmailijoiden vuonna 2009 hankkimalla Eurostar Ev-97 Evektorilla oli tänään juhlapäivä. OH-U569 matkapäiväkirjaan kirjattiin iltapäivän viimeisellä lennolla kokonaislentotuntimääräksi 1000 tuntia.
Kerhon kone on ollut aktiivisessa käytössä kerhon jäsenien ohjastamana koko vuoden ja U569 on saanut liitää kaikkina vuoden aikoina. Uusien innokkaiden lupakirjallisten myötä, vauhti tulee vaan kiihtymään.

Lentotoimintaa maaliskuun auringossa

Ähtärin lentopaikan platalalla kiilsi kerhon ja kerhon jäsenien koneet kilpaa maaliskuun auringon alla. Aamulla oli rapsakka pakkanen, mikä ei kuitenkaan haitannut lennonvalmistelua eikä lentämistä. Kolmensadan metrin yläpuolella lämpötila oli jo +0 astetta ja auringon lämmittäessä lämpötila maanpinnallakin lämpeni kovaa vauhtia.
Päivän aikana lenneltiin useamman pilotin voimin ja välillä syötiin nuotiomakkaraa. Ähtärin lentopaikka on ollut auki koko talven ja lentotoimintaa sekä koulutusta on toteutettu aina sään salliessa.

Ähtärin ilmailijat mukana 'K-12 täyttä toimintaa' tapahtumassa

Ähtärin ilmailijat olivat mukana luomassa yli 12-vuotiaille nuorille uusia elämyksiä Virroilla. K-12 täyttä toimintaa - tapahtumassa oli esillä Ähtärin ilmailijoiden rakentama lentosimulaattori. Samassa yhteydessä esiteltiin kerhon toimintaa videoiden avustuksella.
Lisätietoja tapahtumasta: (K-12 täyttä toimintaa)


Hyvää joulua ja lennokasta uutta vuotta 2013!

Joulupukki bongattu Ähtärissä 23.12.2013. Joulupukki tykkäsi lentää myös inversiokerroksen yläpuolella. Lämpötila maanpinnalla oli -22 astetta, kun taas inversiokerroksen yläpuolella (n. 400 m maanpinnan yläpuolella) lämpötila +3 astetta.

Ähtärin ilmailijat toivottaa kaikille hyvää joulua ja rauhallista uutta vuotta 2013.
Julkaise syötteitä